"Oo se kun oot"

”Välitunnilla istun ja ootan voisko kello jo soida”.
Sanni lauloi näin uusimmalla Vain Elämää -kaudella, Cheekin Timantit on ikuisia -kappaleessa. Voin sanoa, että tuo kappale osui syvälle. Ala-asteella ja yläasteella odotin todella usein ainoastaan välitunnin loppumista. Samanlaiset ajatukset ovat myös jatkuneet lukiossa. Mä keräsin paljon rohkeutta tämän postauksen toteuttamiseen, koska tämä aihe on niin arka ja läheinen minulle. Mitä on ollut olla 11 vuotta kiusattuna ja kuinka mä olen oppinut rakastamaan itseäni?
Jokainen muistaa ihan ensimmäisen koulupäivän. Niin minäkin odotin sitä todella kovasti. Tiesin eskarista jo ihmisiä, jotka tulisivat minun kanssa samalle luokalle. Eskarissa oikeastaan olin todella paljon poikien kanssa, joka taasen johtuu omista isoveljistä. Aina tottunut rymyämään poikien perässä, joten se tuntui todennäköisesti luontevalta myös eskarissa. Mutta takaisin ensimmäiseen koulupäivään. Olen tosiaan omistanut koko ikäni R-vian ja voitte vain kuvitella, kuinka paljon sain kyselyitä siitä. Tietysti seitsemän vuotias lapsi ei osaa ajatella sanojaan loppuun asti. Mutta ensimmäisestä luokasta kiusaamiseni alkoi.
Olen kokenut niin henkistä kuin fyysistäkin kiusaamista. Henkisellä puolella kiusaamiseni oli nettikiusaamista ja haukkumista. Sen lisäksi minua on syrjitty todella paljon. Vieläkin tunnen oloni syrjityksi joissain tilanteissa. Fyysisestä kiusaamisesta voin antaa esimerkin, jossa kyseinen henkilö ei saanut kuin puolituntia jälki-istuntoa. Se oli kutosluokan syksyä ja istuin yksin välitunnilla. Muutama luokkalaiseni huusi minua heidän luokseen ja lähdin menemään sinne. Sen paikan vieressä missä istuin, seisoi eräs poika (hän teki oikeasti mun elämästä välillä helvettiä). Tosiaan tämä ihminen tarrasi yhtäkkiä hupustani kiinni ja nykäisi suhteellisen lujaa siitä. Käännyin ja koitin tönäistä hänet irti minusta. Tästähän se riemu alkoi, ja tämä kyseinen poika alkoi potkimaan ja hakkaamaan minua mahaan. Pääsin tilanteesta pois ja juoksin itkien luokkalaisteni ohi vessaan. Nämä tytöt tulivat vessan luo, eivätkä ensiksi meinannut uskoa tapahtunutta. Näytin mahani, joka oli aivan punainen. Menimme luokkaan ja en itse olisi halunnut sanoa opettajalle. Onneksi nämä tytöt sanoivat asiasta sellaiselle opettajalle, joka kyllä piti kyseiselle jätkälle puhuttelun. Jouduttiin vielä kahdestaan kertomaan luokkaopettajalle (eli siis sille, joka oli meidän opettaja 4-6 luokan) tapahtunut. Opettaja ei uskonut minun tarinaani kokonaan, joten hän päätti antaa tälle pojalle ainoastaan puolen tunnin jälki-istunnon. Tämä samainen poika on myös melkein tukehduttanut minut. Eräällä uimarannalla hän kilahti jostain ja tuli painamaan kurkkuani jalallaan, onneksi hänen kaverinsa tajusi tilanteen vakavuuden ja tönäisi hänet pois mun päältä. Mitä jos olisimme olleet kahdestaan? Tuo kysymys pyöri mun mielessä kauan tapahtuneen jälkeen.
En ole ikinä tykännyt olla koko luokan edessä. Muistan ikuisesti kutosluokan yhden päivän, kun jouduin yksin luokan eteen esittämään esitelmäni. Muistan ne kaikki naurut ja katseet, kun jännitys purkautui sössötyksellä ja sanojen sotkeutumisella. Tuo kyseinen päivä vaikuttaa vielä nykypäivänäkin esitelmien esittämiseen. Voin antaa esimerkiksi tämän päivän. Terveystiedon kolmoskurssi ja ryhmätyön esittäminen. Helpoin ja turvallisin tapa olisi piiloutua näytön taakse ja lukea suoraan ruudulta. Se ei riitä opettajalle vaan hän alkaa kyselemään tarkemmin. Sanani sotkeutuu ja tärinä ja hikoilu iskevät päälle. Se tunne on oikeasti aivan kauheata.
Kerroin vähän aika sitten täällä blogissa mun kuulovammasta. Pystytte ainoastaan miettimään,  minkälainen yhtälö olin kiusaajieni silmissä, R-vikainen ja kuulovamman omistava tyttö. Sain kuulla niin usein olevani jälkeenjäänyt ja sitä, etten ansaitsisi kavereita. Kerroin myös kyseisessä postauksessa, etten halua pitää kuulolaitetta, vaikka tiedän sen auttavan minua. Yläasteella en kertonut melkein kenellekään kuulovammastani, ellei ollut aivan pakko. Pyrin pitämään sen omana tietonani, ja välillä teen sitä vieläkin. Pelkään ihmisten reaktiota niin paljon, koska menneisyys. Mutta tuon kyseisen postauksen jälkeen sain niin paljon viestiä siitä, kuinka rohkeata on kertoa kyseisestä asiasta. Se on helpottanut asian kanssa elämistä jonkun verran.
Oon ollut itsestäni todella epävarma 11 vuotta. En hyväksynyt omaa vartaloani tai muutenkaan itseäni. Kenenkään 10 vuotiaan tytön katsoessa peiliin, ei pitäisi ajatella olevansa lihava tai jälkeenjäänyt. Heidän pitäisi ajatella olevansa kaunis ja iloinen tyttö. Heidän ei pitäisi tuon ikäisenä ottaa minkäänlaista painetta ulkonäöstään vaan leikkiä kavereiden kanssa ulkona iloisena. Yhdessä vaiheessa oliskohan ollut kasiluokalla, vähensin mun syömistä koska pidin itseäni lihavana. Laihduin 7 kiloa (miettikää, onnistuin salaamaan tämän mun perheeltä). Olen kuitenkin kiitollinen itselleni, että tajusin itse, että luurankona en ainakaan näytä hyvältä.
Olen kertonut somessa siitä, miksi lähdin treenaamaan tavoitteellisesti. Tunnen treenatessa ja saavuttaessa tuloksia olevan vahvempi henkisesti sekä fyysisesti. Treenaaminen on auttanut mua lievittämään tätä pahaa oloa, jota olen kantanut sisälläni ensimmäisestä luokasta asti. Ja voin muuten sanoa, että tämä postaus purkaa sen kokonaan pois mun sisältä. Nykyään uskallan olla oma itseni, välittämättä muiden mielipiteistä. Miettikää, että mulla meni 11 vuotta mun elämästä siihen, etten uskaltanut olla oma itseni. Voin sanoa, että olo olla jotain muutakuin oma itsensä, vie aivan helvetisti voimia. Jos nyt katsoisin peilistä, näkisin sieltä itsevarman ja hyvännäköisen tytön. Näkisin tytön, joka on kasvanut henkisesti aivan helvetisti. Jos näkisin kaupungilla vanhoja kiusaajiani, pystyn hymyilemään heille. Joillekkin olen antanut anteeksi, jos he ovat sitä tulleet pyytämään. Mutta on ihmisiä, joille en anna ikinä anteeksi. Voin vain sanoa, että se vie aikaa, että oppii rakastamaan itseään ja olemaan itsevarma. Mutta se on sen arvoista. Mä oon tehnyt sen virheen aikoinaan, etten ole puhunut tästä monelle ihmiselle. Kun asioita ei pääse purkamaan kenellekkään tai mihinkään, ne alkavat syömään voimia. Voin kertoa, että mun olo on tällä hetkellä aika rauhallinen. Oon kantanut tätä asiaa tosiaan 11 vuotta ja kun pääsee purkamaan sen kaiken tänne blogin puolelle, olo on niin paljon vapautuneempi. Mä oikeasti toivon, että jos sua kiusataan tai sulla on muuten vain paha olla, puhu siitä jollekkin. Asioista puhuminen helpottaa sun omaa oloa niin paljon.
Noora

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Aino Axberg,
Ihan kauheeta, että oot joutunut kokemaan kaikkea tollaista 😟 Ihan superisti tsemppiä sulle, oot vahva & täydellinen just tollasena - sanoipa muut mitä tahansa!
ainoaxberg.blogspot.fi
Jenni,
Rohkea postaus! Ja ihan järkyttävää, kuinka sua on kiusattu. 😟 Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan tuollaista<3 Mukava kuulla kuitenkin, et oot näiden kokemuksien jälkeen vahvempi ja et oot löytäny treenaamisesta oman juttus!❤
www.jennislullaby.blogspot.fi
Nimetön
,
Haluan kommentoida nimettömänä, mutta tiedän että saatat tunnistaa mut. Luin tän sun postauksen, ja mä aloin itkeä. Aloin itkeä sen takia, koska kaikki se paska mitä aiheutin sulle tuli mieleen. Joku päivä oon tarpeeks rohkee tulemaan pyytää kasvotusten anteeks.
Nella
,
Sä sait mut kyyneliin. Todella rohkeata avata sun kiusaamistaustaa näin syvältä, tsemppiä sulle jatkoon!
Mila
,
Sait mut sanattomaks sillä postauksella, missä kerroit kuulovammastas. Nyt voin sanoo, että itken täällä ihan kunnolla. Ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan tuollaista paskaa.
Noora,
Mä oon itse kokenut myös kiusaamista, mutta mulla se oli vaan oikeastaan huutelua, nimittelyä ja nettikiusaamista - ei siis mitään verrattuna sun tuskaan.

Kirjoitin myös joku aika sitten blogiin ulkonäköpaineista ja kiusaamisesta, joten jos se kiinnostaa niin: http://nooramaijakatariina.blogspot.fi/2016/06/ulkonakopaineet.html?m=1

On todella upeaa kun oot kääntänyt tuon kaiken pitkän ajan jälkeen sun vahvuudeksi, niin sen pitääkin mennä! Koska eihän sussa ole koskaan ollut mitään vikaa vaan näillä kiusaajilla on ollut vakavia ongelmia ja he vaan ovat purkaneet ne täysin väärään kohteeseen.

Hienoa, että tuo kaikki on jäänyt nyt sinne menneisyyteen ja oot pystynyt etenemään elämässä. Noin kamalat asiat vois johtaa pahoihin asioihin, mutta sä oot päättänyt olla vahva, ihanaa! Tsemppiä <3
nooramaijakatariina.blogspot.fi
Emmi,
Ihan kauheita kokemuksia, yksikään meistä ei ansaitse joutua kiusattavaksi! Ihan loistavaa, että oot kuitenkin saanut voimaa päästä näistä asioista yli! Oot rohkee mimmi <3
emmikristiinan.blogspot.fi/
Johanna
,
Hieno kirjoitus arasta aiheesta, varmastu auttaa monia muitakin! Tuntuu todella pahalta edes kuvitella, miltä kaiken tuon kokeminen mahtaa tuntua. Olet kyllä vahva mimmi! 😊