MÄ OLEN VALMIS!!

Moni saattaa ymmärtää otsikon monella tavalla. Sen voi ymmärtää, että olen esimerkiksi henkisesti valmis tuleviin haasteisiin. No toisaalta, eihän sekään aivan väärin ole, koska parhaani mukaan yritetään puskea kisadieettiä läpi kohti elokuun Apcon -tapahtumaa ja sen alaisuudessa olevaa PCA Nordic Openia. Mutta kisasuunnitelmat eivät kuitenkaan olleet tämän postauksen tarkoituksena vaan se, että mä olen valmis personal trainer. Luitte aivan oikein, viime kuussa yksi mun pitkäaikainen unelma toteutui vihdosta viimein ja mä voin kutsua itseäni personal traineriksi.

Mun somekanavia seuraavat saivatkin kuulla tästä jo viime kuun lopulla, mutta tänne blogin puolelle tieto saapui vasta nytten. Mutta palataanpa hetki takaisin päin, olette varmasti nyt ihan pihalla mistä tästä on oikein kyse, mikä ihmeen unelma tämä on ollut? Kun aloin treenaamaan salilla 2015, kiinnostuin koko ajan enemmän ja enemmän työskentelemisestä hyvinvoinnin ja liikunnan parissa. Yhdeksännellä luokalla mietin pitkään hakevani opiskelemaan Varalan Urheiluopistoon, jossa minusta olisi valmistunut perustason liikunnanohjaaja. Mutta kuitenkin muutto siinä iässä toiselle paikkakunnalle tuntui todella ahdistavalta ja päädyin hakemaan lukioon, mutta kiinnostus alalla työskentelystä ei todellakaan lopahtanut vaan päinvastoin. Aloitin PT-opinnot suunnilleen tasan vuosi sitten ja lähdin kouluttautumaan kohti unelmaani. Tämä menee samaan kategoriaan kisadebyytin ja korkeakouluopiskelujen kanssa, nimittäin kun jaksaa uskoa unelmiinsa ja tehdä niiden eteen töitä, on niiden toteutuminen todella paljon todennäköisempää.

Mun nettisivuille pääsette klikkaamalla ylävalikosta kohtaa "Personal Trainer" tai osoitteesta http://www.noorahakanen.com. Mä haluan, että jokainen ihminen jaksaa uskoa omiin tekemisiinsä ja unelmiinsa, ja jaksaa tehdä unelmiensa ja tavotteidensa eteen töitä.

Noora

Tykkää-merkinnät

Kommentit