KOLME HYVÄÄ ASIAA -HAASTE

Olen miettinyt jonkun aikaa että toteuttaisin tämän kyseisen haasteen täällä blogin puolella. Näitä on varsinkin tässä kuussa näkynyt monissa blogeissa ja ainakin itselleni tulee iloinen fiilis, kun näitä lukee. Mutta mennään katsomaan, mitä päätyi minun listoille tässä haasteessa!

Kolme hyvää asiaa minussa:

Päättäväisyys. Olen persoonana todella päättäväinen ja jos päätän esimerkiksi tavotteita, tulen tekemään töitä sen eteen niin kauan kunnes olen tavoittanut sen tavoitteen. Joissain tilanteissa päättäväisyys näkyy vähän jääräpäisyytenä, koska en aina malta odottaa asioita. Pienenä varsinkin olin sellainen, että jos päätin haluavani jotain niin minun piti saada se samantien.

Itsevarmuus. Olen ollut joskus todella epävarma itsestäni ja tietysti vieläkin tulee hetkiä kun olen esimerkiksi epävarma ulkonäöstäni. Mutta kuitenkin olen henkisesti itsevarma ja uskallan tehdä sellaisia asioita mistä nautin, välittämättä muiden mielipiteistä. Olen myös huomannut, että uskallan tuottaa juuri sellaista sisältöä kuin haluan.

Ymmärtäväisyys. Jos huomaan että minun kaverillani on paha olla ja hänen mieltään painaa jokin, pyrin aina tarjoamaan kuuntelevaa korvaa. Kuunnelessa yritän samaistua kaverini tilanteeseen ja sitä kautta ymmärtää hänen murheensa paremmin.

Kolme hyvää asiaa päivässäni:

Aurinko. Aamulla oli niin ihana herätä siihen, kun auringonvalo puski kirkkauttaan sälekaihtimien väleistä. Auringolla ja ylipäätään kelillä on todella suuri vaikutus mielialaan ja virkeyteen. Jos aamulla herää ja ulkona tulisi kaatamalla vettä, on mieliala todella negatiivinen. Mutta aurinko tuo välittömästi hymyn huulille ja asioiden tekeminen luonnistuu kuin automaattisesti.

Hyvä treeni. Kävin aamulla treenamassa jalat ensimmäisen kerran kolmeen viikkoon. Iltapäivällä kävin treenaamassa olkapäät kaverini kanssa. Jos treenit kulkee, se nostaa mielialaa todella paljon. Huonon treenin jälkeen tuntuu, ettei mikään yksinkertaisesti onnistu.

Musiikki. Rakastan kuunnella musiikkia. Ihan sama mitä teen, niin yleensä mulla soi taustalla musiikki. Välillä soi rauhallisempaa musiikkia, esimerkiksi Acoustic Covers -lista ja välillä soikin sitten Iron Maidenista Volbeattiin.


Kolme hyvää asiaa menneestä elämästäni:

Lapsuus isoveljien kanssa. Mulla on oikeasti ollut täydellinen lapsuus ja sen ansioista minusta on kasvanut tälläinen minkälainen olen nytten. Pienenä rymysin menemään isoveljien perässä, kirjaimellisesti. Milloin hypättiin stigalla hyppyristä ja saatiin olkapää pois paikoiltaan ja milloin etsittiin ja avattiin yhdessä joululahjat etukäteen. Kaiken huippu oli se, että yritettiin saada siitä revitystä paperista vielä siisti paketti aikaseksi.

Ihanat muistot. Muistan sen päivän, kun olin noin viisi vuotiaana mummun ja porukoiden kanssa vadelmia keräämässä. No enhän mä päässyt liikkumaan vattupuskien joukossa ollenkaan ja minua harmitti niin hitosti kun iskä vei mut sitten papalle luo hoitoon. Siellä olin papalle sanonut " En minä ole pieni vaan ne puskat oli niin suuria." Sen lisäksi kaikki muistot mummulasta ja reissuista.

Peruskoulusta pääsy. Voin sanoa, että se päivä kun peruskoulu loppui oli jollain tavalla elämäni parhain päivä. Monen mielestä varmasti peruskoulu oli paras päivä sen takia että pääsi aloittamaan toisen asteen tutkinnon. Minulle se oli paras päivä sen takia, että pystyin jättämään kaiken paskan mitä siinä koulussa jouduin kokemaan taakseni.

Kolme hyvää asiaa tulevaisuudesta:

Mahdollisuus hakea haluamaani ammattiin. Olenkin aiemmin maininnut haluavani ammattikorkeakouluun joko sairaanhoitaja- tai fysioterapeuttilinjalle. Lukion jälkeen jokainen vaihtoehto on avoin.

Tuleva kesä. Mulla on varsinkin kesäkuulle niin ihania suunnitelmia, että tavallaan toivoisin ajan menevän nopeammin. Suunnitelmista löytyy mm. Kuopiossa järjestettävä Power Cup sekä viikon road trip asuntoautolla Lappiin. Tulen tekemään lähempänä postausta tästä road tripistä!

Lukiosta valmistuminen. Tosiaan tästäkin olen kertonut aiemmin, mutta valmistun lukiosta nyt kevään sijasta vasta joulukuussa. Itse olen tyytyväinen tähän valintaan, koska en yksinkertaisesti terveydellisten syiden takia olisi saanut lukiota valmiiksi kolmessa vuodessa vaikka niin suunnittelin aluksi.

Kolme hyvää asiaa blogissani:

Omanlainen kirjoitustyyli. Olen huomannut itse kun luen postauksiani läpi, että välillä lauseiden joukossa saattaa vilahtaa murresanoja. Arjessa saatan puhuu murteella, eli mie, sie, puhhuu on kovassa käytössä. Joten ei kannata murehtia, jos löytyy vähän omituisen tuntuisia sanoja. Ne johtuu ainoastaan tästä ja jollain tavalla tykkään siitä.

Yksinkertaisuus. Mun blogi ja sen ulkoasu on loppujen lopuksi todella simppeli. Monesti näkee blogeja joissa on käytetty mustaa eri kohdissa tuomassa kontrastia. Mä halusin kuitenkin pitää ulkoasun ja ylipäätään blogin todella simppelinä, koska sellaisia blogeja tykkään myös itse lukea.

Monipuolisuus. Mun mielestä jokainen löytää jotain luettavaa täältä. Olen kertonut erilaisia vinkkejä, kosmetiikkasuosikkeja, treenijuttuja ja tietysti asukuvia. Vaikka haluan painottaa blogin vahvasti hyvinvointiin, on tätä osana silti kauneus/kosmetiikka/muoti.

Kolme hyvää asiaa, mitkä aion tehdä muille:

Ehdottaa kahvitteluhetkeä. Mulla on jonkun verran kavereita, joiden kanssa ei nähdä kuin ns. pakollisissa asioissa. Aion pyytää kirjoitusten jälkeen jonkun kaverin kanssani kahville ja ylipäätään nähdä kavereitani enemmän.

Kertoa läheisille välittäväni heistä. Tämä on asia, jonka pitää liian itsestäänselvyytenä jonka johdosta tätä ei tule toteutettua niin usein. En edes muista milloin olisin sanonut vanhemmilleni heidän olevan rakkaita, koska olen vain ajatellut heidän tietävänsä sen.

Tehdä Matille ruokaa. Matti tosiaan pääsi eilen pois armeijasta. Olen välillä aina yllättänyt sen tekemällä erilaisia ruokia ja viimeisimpänä väsäsin meille kunnon aamupalabrunssin kuohuviineineen ja smoothiekulhoineen. Haluan kuitenkin tehdä sille jotain todella hyvää ruokaa ja osoittaa kuinka paljon välitän hänestä.

Toivottavasti teillä tulee olemaan ihana loppuviikko. Tällä viikolla tulette saamaan kolme postausta, keksin jotain erikoisempaa launtaiksi! Nauttikaa auringosta ja läheistenne seurasta.

Noora

Tykkää-merkinnät

Kommentit

NennaKalsi
NennaKalsi,
Niin ihania juttuja ❣️
nouw.com/nennakalsi
noorahakanen
noorahakanen,
Voi kiitos ❤️
nouw.com/noorahakanen
stepstoselflove
stepstoselflove,
Ihania juttuja <3
nouw.com/stepstoselflove
noorahakanen
noorahakanen,