Henkisesti valmis kisadieettiin?

Moikka!

Mulla on tapahtunut elämässä todella paljon kaikkea ja suurimmasta osasta en ole täällä enkä oikeastaan missään muuallakaan edes puhunut. Välillä on hyvä ns. kertoa missä mennään, jotta pysytte mun elämässä perillä. Kaikkea pientä on kokoajan kehitteillä ja tulossa, mutta niitä en nyt lähde tässä avaamaan, vaan keskityn yksinkertaisesti suurimpiin muutoksiin.


Snäpissä (@noorahakanen) jo tästä asiasta puhuinkin, mutta muutin tänä viikonloppuna. Tämä uusi asunto on vähän pienempi kuin edellinen, mutta aivan täydellinen kuitenkin. Tässä on vasta tehty remontti, joten esimerkiksi keittiö on uusittu ihan kokonaan. Matka keskustaan ja töihin piteni nyt hieman. mutta onneksi on hyvät bussiyhteydet ja pyörälläkää ei kestä kuin 15 min. Iso plussa sijainnissa on kuitenkin se, että vieressä on Prisma, K-Citymarket sekä Lidl. Haluan muuten kuulla, kiinnostaisiko teitä nähdä asunnon esittelyä? Täällä alkaa pikkuhiljaa tavarat olla paikoillaan, muutamia juttua lukuunottamatta. Mutta kerro kommenteissa mielipiteesi asunnon esittelyn suhteen!

Mä vaihdoin työpaikkaa tämän kuun alussa, enkä ole todellakaan katunut. Ennen tein pelkkää neljän tunnin iltavuoroa, mutta nykyään minulla on kuuden tunnin aamu- sekä iltavuoro. Välillä on hetkiä etten saa mitään aikaseksi aamulla, mutta iltaa kohti mennessä alan ns. käynnistyä. Mutta toisaalta on hetkiä, että iltaisin olen väsynyt tai minulla on treenit. Sen lisäksi uudessa työpaikassa koko työporukka on todella mukava, mitä nyt olen kerennyt muutaman viikon ajan tutustua.

Valmentajan kanssa juteltiin viikolla ja lyötiin lukkoon kisadieetin aloituspäivä. 5.4 eli vähän vajaa kahden viikon kuluttua pitäisi ruveta kiristämään kuntoa. Tietysti on ollut ajatuksia siitä, että olenko henkisesti valmis siihen reilu viiden kuukauden dieetille. Olenko valmis luopumaan kaikista ihanista herkuista? Mutta kuitenkin mulla on mielessä se tavoite ja päämäärä, joten kyllä mä painan tuon viisi kuukautta läpi vaikka väkisin. Tietysti on pieni pelko siitä, kuinka välillä tulee olemaan vaikeaa. Mutta lähden kisadieetille ajatuksella, että se tulee kasvattamaan minua henkisesti ja se on eräänlainen selviytymismatka. Osalle kavereista sekä tietysti Matille ja perheelle olen sanonut, että en mä tuota kestäisi ilman tukijoukkoa. Onneksi on mahtavia ystäviä ja paras perhe sekä poikaystävä.

Mulla loppuu kirjoitukset tämän kevään osalta huomenna. Vielä olisi jäljellä matikka, fysiikan hoidin alta pois keskiviikkona. Olo on tällä hetkellä yllättävän rauhallinen ja rento, toivottavasti huomen aamulla mennään samoilla fiiliksillä. Syksylle jää kirjoitettavaksi englanti ja äidinkieli, toisaalta en vielä tiedä yhtään miten fysiikan kanssa kävi. Mulla on tavoitteet fysiikan sekä matikan suhteen. joten jos en nyt saa fysiikasta haluamaani arvosanaa, uusin sen sitten syksyllä.

Ensi viikolla tulee luultavasti kaksi postausta, tiistaina sekä lauantaina. Tämän postauksen piti tulla jo eilen, mutta aikataulu oli aika kiireellinen ja en halua tehdä postauksia hätäillen. Haluan kuitenkin panostaa 100% jokaiseen postaukseen ja jokaiseen kuvaan. Tänään oli kyllä pieni ongelmia kuvien suhteen, kun alunperin suunnittelin julkaisevani asukuvat tässä samassa. No meidät yllättikin sellainen kevyt lumimyrsky, joten kuvista puolet on tarkentanut lumihiutaleisiin ja puolissa mun ilmeet on niin kärsivät kun vain voi olla. Pitää vielä katsoa tietokoneen näytöltä ne läpi ja toivoa, että edes muutamat olisivat julkaisu kelpoiset.

Noora

Tykkää-merkinnät

Kommentit

NennaKalsi
NennaKalsi,
Asunnon esittely ois kiva! Ja tsemppiä kisadiettiin, hyvin se menee tukijoukkojen kanssa ❣️
nouw.com/nennakalsi
noorahakanen
noorahakanen,
Joo pitää toteuttaa tässä lähiaikoina! Ja tukijoukot on isossa roolissa❤️
nouw.com/noorahakanen
Emmikristiinan
Emmikristiinan,
Hui, miten paljon kaikkea sun elämässä on tapahtunut! Mutta täältä tsempataan niin dietin kuin muun elämän suhteen ❤
nouw.com/emmikristiinan
noorahakanen
noorahakanen,
Onhan tässä vähän kaikkee joo tapahtunut 🙈 mutta ihana kuulla❤️
nouw.com/noorahakanen