Epätietoisuuden aikaa





Viimeisen viiden päivän aikana mun ajatukset ja tunteet on mennyt todella suurta vuoristorataa. Ajatuksissa on ollut mukana todella paljon huolta läheisistä, mutta myös paljon stressiä koska periaatteessa koko kevään suunnitelmat menivät uusiksi ja koulunkäynnin jatkuminen tämän kevään osalta on vielä niin auki. Silti ajatuksissa on ollut tietynlaista toivoa siitä, että tämä kasvattaa meitä niin yhteiskuntana kuin yksilönä vahvemmaksi. Mun tarkoitus ei ole jakaa sen enempää tästä Koronatilanteesta mun sosiaalisen median kanavissa, mutta jotenkin oli fiilis että haluan jakaa muutamat ajatukset tästä tilanteesta.

Et varmasti ole ainut ihminen, joka oli suunnitellut tälle keväällä kaikkea kivaa tekemistä. Koska niin minäkin olin suunnitellut. Olisi ollut kavereiden synttäreitä, JVG:n keikkaa ja pitkään odotettu jääkiekon MM-kisamatka. Nyt kaikki nämä on pyyhitty kalenterista pois, niinkuin myös monet rutiineihin kuuluvat menot kuten treenisuunnitelmat tai kavereiden näkemiset. Kalenteriin on merkitty ainoastaan mahdolliset etäluennot sekä koulutehtävät joiden deadlinet on jo nurkan takana.


Tulin viikko sitten perjantaina vanhempieni luokse Jyväskylään ja jos totta puhutaan, pakkaaminen ei ole ollut ikinä niin vaikeaa. Joutui oikeasti miettimään jokaisen vaihtoehdon läpi, mitä tässä tulevien päivien aikana tulee tapahtumaan. Menevätkö koulujen ovet kiinni, kuinka pitkäksi aikaa, tulenko vielä palaamaan tämän kevään aikana Vaasaan? Ja tiedän sen, etten ole ainut joka pyörittää näitä kysymyksiä päässään. Eihän tämä ole optimaalinen tilanne kenellekkään, koska monet vanhemmat miettivät tällä hetkellä miten pystyä tukemaan parhaiten lapsen opiskelua. Kaikille nimittäin itsenäisesti opiskelu ei ole optimaalisin vaihtoehto, sitä se ei ole minullekaan.

Tällä hetkellä elämä tuntuu tietyllä tavalla pysähtyneen. Päivät ovat alkaneet muotoutua uusien rutiinien ympärille ja nämä rutiinit toistavat itseään, pahimmassa tapauksessa useiden kuukausien ajan. Kotoa poistutaan korkeintaan hoitamaan pakolliset asiat, kuten ruokakaupassa tai apteekissa käyminen tai mahdollisesti kävelylenkille. Sosiaalisessa mediassa levisi kuva Kauppakeskus Hertsin avajaisista, jossa suuri ihmisjoukko oli kokoontunut yhteen paikkaan jonottamaan. Siinä vaiheessa aloin miettimään, että kuinka moni oikeasti jättää noudattamatta hallituksen antamia suosituksia ja ohjeita. Kuinka moni oikeasti käy vieläkin esimerkiksi baareissa sen takia, ettei niitä ole suljettu? Kuinka moni menee kahvilaan tapaamaan ystäviä, kaikesta huolimatta? Menetkö kahvilaan kahville tai ostoskeskukseen shoppailemaan ja viettämään aikaa, koska "En mä kuulu riskiryhmään" ja "pesen ja desinfioin säännöllisesti kädet". Ethän sä välttämättä tosiaan kuulu riskiryhmään, mutta joku läheisistäsi saattaa kuulua, oletko miettinyt sitä?

Näinä hetkinä olisi hyvä miettiä oman edun sijasta niitä useita tuhansia ihmisiä, jotka varmasti itsekin mieluummin olisi kotona, mutta joutuvat raatamaan sen takia, että yhteiskunta pysyisi tässä tilanteessa "käynnissä". Niitä, jotka toimivat yrittäjinä, joilla jokaisessa päivässä on uhka siihen, että koko yritys menee alas. Ja tiedän ihmisiä, joilta on mennyt vallitsevan tilanteen takia työpaikka alta, ihmisiä joilla ei ole yksinkertaisesti varaa maksaa vuokriaan. Mutta se mitä meiltä pyydetään, on oikeasti todella pientä tämän kaiken rinnalla. Eihän tämä ole kenellekkään helppoa, mutta jokainen voi oikeasti tehdä omalta osaltaan kaikkensa. Mutta voit soittaa kavereillesi puheluita, voit snäpätä heille, voit treenata kotona, voit harjoitella uusia taitoja tai voit käydä kävelemässä ja nauttia samalla ulkoilmasta. Näin mäkin aion tehdä.

Noora

Tykkää-merkinnät

Kommentit