4 asiaa, jotka on pakko tehdä illalla+ ajatuksia jatko-opinnoista

Moikka!
Halusin päästä kertomaan teille 4 asiaa, jotka minun on pakko tehdä AINA ennen nukkumaanmenoa. Olen huomannut näiden helpottavan huomattavasti seuraavaa aamua ja päivää. Sen lisäksi postauksen lopussa kerron vähän ajatuksia jatko-opinnoista. Kaikki ketkä seuraa minua snapchatissa tietääkin jo minun suunnitelmia. Mutta kerron niitä myös tänne blogin puolelle! Mennään nyt vain postauksen pariin!
*  Suunnitella seuraavan päivän aikataulut valmiiksi. Rakastan käyttää Googlen omaa kalenterisovellusta, koska pystyn muokkaamaan aikataulua sekä tietokoneella että puhelimella. En ennen tykännyt suunnitella aikatauluja valmiiksi, mutta kyllä se helpottaa todella paljon arkea. Esimerkiksi pistän kalenteriin kellonajat minä aikana luen kirjoituksiin, joka sitten motivoi siihen enemmän.
*  Miettiä ja ehkä tehdä seuraavan päivän ruuat valmiiksi. Tämä helpottaa todella paljon seuraavaa päivää kun ruuat on mietitty tai tehty valmiiksi. Jos on esimerkiksi kiireinen päivä, että käyn vain kotona syömässä, niin valmiiksi tehty ruoka helpottaa todella paljon. Esimerkkinä voin antaa keskiviikon. Pääsen neljältä koulusta ja lähden joukkuelaisen kyydillä n. 17.10 treeneihin. Olen kotona vähän neljän jäljestä ja jos ruoka pitäisi tehdä niin aikaa syömiseen ei jäisi paljon. Sen takia teen nykyään ruuat edellisenä iltana valmiiksi. Se on myös kätevä silloin, jos esimerkiksi lounas pitääkin ottaa mukaan.

*  Pakkaan laukun/repun valmiiksi. Tämän todella moni ihminen tekee joka ilta, tiedän sen. Mä olin joskus sellainen, joka aamulla kiireessä pakkasi laukun. No siinähän yleensä kävi niin, että puolet tavaroista unohtu kotiin. Tämä auttaa myös siinä, että aamulla on enemmän aikaa esimerkiksi kunnolliselle aamupalalle.
*  Katson tarvittavat meikit meikkipussiin valmiiksi. Tässä on vinkki, jota suosittelen kokeiltavaksi varsinkin, jos aamulla ei meinaa löytää juuri niitä meikkejä mitä tarvitsisi. Mä omistan itse kohtalaisen paljon meikkejä, enkä meinaa ikinä löytää aamulla niitä tiettyjä meikkejä. Sen takia olen alkanut illalla pistämään ne meikit meikkipussiin valmiiksi, josta ne aamulla sitten löytyvät ilman ylimääräistä etsimistä. Samalla tavalla olen pistänyt myös päivittäin käytössä olevat siveltimet yhteen purnukkaan, jotta aamulla ei tarvitse alkaa etsimään esimerkiksi varjostussivellintä.

Nyt niihin ajatuksiin jatko-opinnoista. Mulla oli vielä ylä-asteella unelmana mennä ensin armeijaan ja siellä sotilaspoliisiksi. Armeijan jälkeen olisi ollut tarkoitus koittaa päästä poliisikouluun. Ne haaveet kuitenkin jäi. Puhuin eilein illalla Snapchatissa tästä asiasta tosiaan jo. Oon miettinyt pitkään sairaanhoitajalinjaa, koska haluan olla ammatissa, jossa pystyn auttamaan muita ihmisiä. Pari päivää sitten kuitenkin aloin lukemaan Jamk:n sivuilta fysioterapeuttilinjasta ja se alkoi kiinnostamaan jopa enemmän kuin sairaanhoitajalinja. Mutta sen tiedän jo 99.99% varmaksi, että ensi keväänä tulen hakemaan sairaanhoitajalinjalle sekä fysioterapeuttilinjalle. Jompaankumpaan päästään tai ei päästä. Sitähän ei koskaan tiedä, miten pääsykokeissa käy. Mutta tavotteena olisi heti ensi keväänä päästä sisään kouluun. Haluan myös kuullat teidän muiden lukiota käyvien/ lukion käyneiden jatko-opintosuunnitelmista ja itse jatko-opinnoista. Kerro ihmeessä tuonne kommenttiboxiin!
Noora

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Niina
,
Oi vitsit kun oli kivasti toteutettu postaus ja ehdottomasti kokeilen tota meikkipussijuttua! Mä itse opiskelen tradenomiksi ja olen kyllä tykännyt! Toivottavasti säkin pääset heti ensimmäisellä yrityksellä kouluun!
Anonyymi
,
Olipa mukavan erikoinen postaus. Siis hyvällä tavalla tarkoitin. Sain nyt itsellenikin uusia vinkkejä siihen miten säästää aikaa aamuisin.
nooraemilia,
Voi että kun on mukava kuulla!!
nooraemiliablog.wordpress.com
nooraemilia,
Kiitos tsempeistä! 😊
nooraemiliablog.wordpress.com
Reetta
,
Olipa mukava postaus taas kerran! Otin sut myös snäpissä seurantaan. Mutta päätin nyt laittaa tänne postaustoiveen, jos huomaisit sen paremmin täältä. Olisi kiva, jos tekisit jonkinlaisen treenin salille, mitä esimerkiksi aloittelijat voisivat myös tehdä. 😊
Nimetön
,
Mulla on postaustoive sulle! Olisi kiva, jos tekisit kotona tehtävän treenin, vaikka kuminauhaa hyödyntäen. Ja sen lisäksi olisi todella kiva jos se olisi videomuodossa 😊 Myös vinkit salitreeniä aloittaville olisi hyödyllisiä! 😊
nooraemilia,
Itseasiassa olen tässä suunnitellut tuon salitreenin toteuttamista. Mutta se on vielä mietinnässä, että teenkö sen videona vai kuvina. 😊 Mutta tulossa on!
nooraemiliablog.wordpress.com
nooraemilia,
Tuo vinkkipostaus on tulossa ihan lähiaikoina! 😊 Ja olen myös tekemässä tuota kuminauhatreeniä tänne, kunhan saan kaverin kuvaamaan sen minun kanssa! 😊
nooraemiliablog.wordpress.com